sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Royal Canin - Työkoiraseminaari

28.09.2014 Sunnuntai
Lieto

Royal Canin järjesti ensimmäistä kertaa työkoiraseminaarin, ja luennoitsijoina oli sen verran mielenkiintoisia pk-harrastajia että oli pakko lähteä kuuntelemaan :) Aurinkoinen sunnuntaipäivä kuluikin jäljestämisen ja pennun motivoinnin sekä lihashuollon merkeissä...

lauantai 27. syyskuuta 2014

MH-kuvaus Ikaalinen

27.09.2014 Ikaalinen
C-toimitsijana 

Taasen kerran hyvissä ajoin auton nokka kohden MH-kuvausta, joka oli tällä kertaa Ikaalisissa.
Jälleen kerran sain juosta viehettä, jonka lisäksi tulivat haalarit ja räminä kontolleni.


Vieheradan viritystä..


Ensimmäinen koira räminällä


Tuttujakin oli kuvauksessa - Nina Lindqvist

perjantai 26. syyskuuta 2014

Fyssaria ja lihashuoltoa

26.09.2014 Perjantai
Myöhään illaksi suunnistelin kovalla kiireellä Helsingistä työreissulta kotia kohti, nappasin pojat "Körmyn" (Marmalade`s Lord Of Dreams) ja "Lurjuksen" (Miliisin Lurjuz Mc'Tudor) matkaani ja taas pääkolmantena jalkana kohti Rauman Univetia, jossa Tanja (MoveWell) otti meidät vastaan. 

Ei tuo vesi-elementti ole nautintoa vieläkään Körmylle ja se näkyykin askelluksessa... poika yrittää "kastua" mahdollisimman vähän... Vastaavasti epäilen, että Lurjuz sen sijaan vesipetona nauttisi tästä hoitomuodosta ;)

Fyssarin käsittelyssä sitten Körmy rauhoittuikin hyvin ja oli huomattavasti paremmassa kunnossa kuin aikaisemmin. Hieman jäykkyyttä löytyi oikealta puolelta, joka "saattoi" johtua myös muutamaa päivää aikasemmin eläinlääkäriltä saadusta piikistä kankkuun. Kuten tiedetään, rokotekohdat voivat olla joskus todella arkojakin..

Tästä on siis hyvä jatkaa :)





tiistai 23. syyskuuta 2014

Russian Toy Open 2014

 Harmillisesti itse en päässyt pelipaikalle, mutta upeasti Miliisin toitsu-tiimi hoiti koko homman kotiin!! Kiitos - olen sanaton <3 Ohessa kaikkien paikalla olleiden omistamieni sekä kasvattieni tulokset. Hienosti pojat ottivatkin paras uros-luokassa 2. 3. sekä 4. sijat :) Ja Upeasti Minka sijoittui BIS-1 kaikista 51 ilmoitetusta toitsusta - hienosti handlattu Mira!!


21.09.2014 Lahti
Russian Toy Open Show

(Ilm. 28 pitkäkarvaista yht. 51 toitsua ilmoitettu)
Tuomari Marja Kurittu

Pitkäkarvaiset
Pennut:
Miliisin Beyonce Pentu 5- alle 7kk PEK-2,KP
Miliisin Beetle Pentu 5-7kk PEK-1,KP, VSP-PENTU

Urokset:
Nagly Frukt Iz Rossii Matushki NUO ERI-1, SA, PU-3
Miliisin Ren'e VAL ERI-1.SA,PU-2
Miliisin Zabfaar VET ERI-1,SA,PU-4, ROP VET , BIS-VET 2

Nartut:
Laskovaya Rus' Bolshaya Lubov NUO ERI-1,SA, PN-1, ROP, BIS-1, (+paras pää)
Vlast' Ognia Zhelezhnaya Logika NUO ERI-3
Miliisin ZaBrinah VET ERI-3, SA


"Minka"


Upeeta työtä Miliisin Team !
Kiitos Mira , Anne , Sanna-Maija , Aria ja muut joita en huomaa mainita Ootte parhaita <3

maanantai 22. syyskuuta 2014

MH-kuvaus Mäntsälä

20-21.09.2014 Lauantai - Sunnuntai
C-toimitsija


MH-kuvaus Mäntsälä (Suomen Lancashire Heeler-yhdistys ry)
Varhain aamuyöstä sumussa suunnistelin kotoa Mäntsälään tarkoituksena toimia MH-kuvauksessa C-toimitsijana. Autoon pakkasin lähtiessäni heeler-pojat Körmyn ja Lurjuksen lähinnä sen vuoksi, että isännän oli helpompi ollakotosalla tyttöjen (Ipanan ja Hipun) kera ja vastaavasti Lurjus saisi kokemusta maailmalla matkaamisesta sekä pääsisi pois emänsä helmoista... olisi siis aika katkaista napanuora ;)
 

9mm ja minä

Päivitys FB:ssä 20.09.2014 klo 12:47 
"Olen juossut viehettä karkuun ja ampunut neljä koiraa, olisin ampunut viidettäkin - mutta se livisti... Kuudes kymmenestä tähtäimess ja hirvee nälkä... Voiko nälkään kuolla?!?
@ MH-kuvaus, Mäntsälä"

Majoittauduin koirien kanssa Tuusulan Gustavelundiin, joka onkin tuttu paikka ennestään. Aikaisemmin en ole siellä koirien kanssa yöpynytkään ja huoneet ovatkin edullisia (62eur/yö standard huone). Lemmikkimaksu vastaavasti tuntui korkealta (30eur./huone/per yö).
Koska oli yhdestä yöstä kyse ja huoneen hinta oli edullinen, niin tämä majoitus sopi meille oikein hyvin. Hienosti täässä hotellissa järjestyy aina tarvittaessa aikainen sunnuntai-aamiainen, joten olin tyytyväinen tähän.
Lurjuz: "Hello World! First time in hotell.."
21.09.2014 Sunnuntai

Tästä se taas lähti pyhä-aamuna

"Ampuja väijyksissä" Kuva: Johanna Jokinen
Johannan kuvia MH-kuvauksesta löytyy lisää täältä >> MH-luonnekuvaus 20-21.09.2014 <<

Mäntsälän Koirakerho ry
Kiitos kaikille talkoolaisille ja toimitsijoille eritoten heeler-porukalle aktiivisesta osallistumisesta MH-kuvaukseen koirineen! Hauskaa oli ja toistenkin  olen käytettävissä!

**Ensi viikonloppu taasen kuluu koirien parissa sillä lauantaina olen MH-kuvauksessa Ikaalisissa c-toimitsijana ja sunnuntaina onkin vuorossa Liedossa Royal Caninin järjestämä Työkoiraseminaari :)

perjantai 19. syyskuuta 2014

Maataloushommia...

Mihinkäs sitä vanha koira karvoistaan pääsee...
Eli aika ajoin teen virallisen työn ohessa maatalous- ja maanrakennushommia.... Lehmät ja naudat ovat kuuluneet elämääni vakaasti jo nuoruudesta lähtien ja olen tehnyt maatalouslomittajan hommia eri kunnille 15 vuotiaasta saakka - ensimmäiset työkeikkani ajelin mopolla.. Minusta piti tulla rekkakuski ja pääsinkin peruskoulun jälkeen hakemaani kuljetuslinjalle... mutta maatalouspuoli veti enemmän ja pari viikkoa ennen koulun alkua vaihdoinkin viime tingassa maatalousoppilaitokseen. Näin ollen alkuperäinen ammatillinen koulutukseni onkin viljelijä-koneenkorjaaja (nyk maanviljelysteknikko).

Työstressiä on hyvä purkaa touhutessa navetalla tai sitten soramontulla dumbberin tai pyöräkuormaajan kera... Mikään ei ole hienompaa, kuin kuunnella sunnuntai-aamuna ennen kukonlaulua lypsykoneen tykyttimen naksutusta ja ihailla auringon nousua... Siinä mieli lepää ja kiireet ja murheet haihtuu <3



Koneet ovat aina olleet mielenkiinnon kohteena... olipa kyseessä traktori, mönkijä, kaivinkone, dumbberi tai vaikkapa sitten tällainen "perälinkku"-avanti ;)  Tässä alakuvasssa siirtelen vanhan isännän kera säilörehupaalia, ja vanha isäntä "yrittää" olla takapainona perässä - kun tuo ei tällä kertaa keulinut vaan nosti peräpään ylös :P Noh, kyllähän se paali sieltä tuli mukana navettaan, vaikka sitten peruuttamalla...


Nouseeko sittenkään...

Nousee nousee...Avantin perä ainakin, jos ei muuta..

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Hiekkamontulla

Sandra (Miliisin X-Andr-A) saapui hoitoon pariksi viikoksi, ja pääsi heelereiden kaveriksi hiekkamonttu lenkille. Hieman on painoa kehkeytynyt rouvalle, mutta hyvin tuo jaksoi mustien matkassa ;)

Miliisin X-Andr-A

Miliisin X-Andr-A
Kovin on tuo Lurjuskin (Miliisin Lurjuz Mc'Tudor) kasvanut, joka siis on vaihtanut nimeään ja tunnetaan myös nimellä "Jetro" ;)  Hyvin poika jaksoi juosta aikuisten kanssa soramontun rinteitä ylös ja alas...
Lurjuz eli "Jetro"



maanantai 15. syyskuuta 2014

Liettun sertiä metsästämässä

13-14.09.2014 Liettua Vilna
>> KUVAGALLERIA <<
Viimeisiä hetkiä vietiin, että Körmy (Marmalade`s Lord Of Dreams) sai osallistua junior-luokkaan ja kilpailla siitää puuttuvasta Liettuan SERTistä. Vilnan (VSMB) sertinäyttelyyn pidennettiin ilmoittautumisaikaa, joka koitui sitten itselleni jaarittelun päätökseksi ja ilmoitin pojan matkaan.
Marika lupautui viimehetkillä reissukaveriksi oman junnu-uroksensa kanssa ja näin me siiis lähdetiin pyydystelemään kahta juniorvalio-titteliä ;)

Siinä se on uusi LT & BALT JMva


Reissu-Nallekin oli matkassa tottakai!


Duok Labas kennel/ Julius Pakalnis
Yleensä moititaan koirien käsittelyä näyttelyissä. Tällä kertaa oli pakko nappasta kuva herrasta kasvatteineen. Aivan mahtavaa seurata koirien käsittelyä niin kehässä kuin ulkopuolellakin, vaikkei koirat voittaneetkaan tänään! Koirat suorastaan palvoivat isäntäänsä.

Toinen tuore LT JMva Mythmakers Wall-E eli "Antti"

Niinhän siinä kävi, että molemmista pojista leipoutui kaiken päälle liettuan juniorvaliot - tyytyväisiä ollaan :) Kiitos Marika matkaseurasta ja onnea uudesta tittelistä Antille!

Matkalla Liettuaan Reissu-Nalle sai uuden Lookin ;)


Nyt Körmy siirtyy nuortenluokkaan, joka tarkoittaa sitä että keskitymme vähäksi aikaa enemmänkin muihin hommiin - ja jätämme näyttelyt vähemmälle. Tälle vuodelle ainakin yksi näyttely tulossa vielä, mutta sitten tuleekin pidempi tauko..


tiistai 9. syyskuuta 2014

Terveyskuvauksia

Tapaus Vääpeli Körmy vol.2

Eli olin fyssarin kanssa puhunutkin jo aiemmin, ettei Körmyllä (Marmalade`s Lord Of Dreams) varsinaisesti tuntuisi olevan luustollisesti ongelmia - mutta halusin asian vielä varmistaa kuvauksilla.
Näin ollen varasinkin pojalle ajan omalle eläinlääkärillemme Jussille (Satakunnan Eläinlääkäriasema) ja päätin otattaa viralliset kuvat lonkista ja kyynäristä. Selkä kuvattiin ns. epävirallisesti ja nikamienvälit näyttikin olevan ihan ok.


Körmy vaipumassa untenmaille
Lisätty 26.09.2014:
Körmyn lonkkatulos A/A ja kyynärtulos 0/0

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Fysioterapia sekä vesijuoksumattoa...

Tapaus Vääpeli Körmy vol.1

Kesästä saakka (n. 1,5kk ajan) Körmyn takajalkojen liike on ollut ns puutteellista ja sen normaali kunnon takapotku on kadonnut. Myös lantiossa on ollut havaittavissa jäykkyyttä ravissa ja takajalat ovat jääneet rungon alle liikkeessä. Varsinaisesti koirassa itsessään ei kipuja tai käytöshäiriöitä ilmene, mutta näyttelykehässä liike usein ratkaisee, joten itseäni alkoi kovinkin mietityttämään tämä asia.
Kaikki jotka tietävät ja tuntevat kyseisen koiran ovat nähneet sen erinomaiset liikkeet aiemmin. Samoin jopa useat ulkomuototuomarit ovat kanssani asiasta keskustelleen, sillä seisoessaan vapaasti koiran "raamit" ovat kohdillaan ja mm. lantion asento ideaalinen. Jonkin verran olen antanut itselleni vakuutella, että kyse olisi hormonaalisesta syystä, mutta ihan en pureskelematta asiaa niele... Toki tämä samainen "rungon alla jalat"-ongelma ilmenee selkeimmin uroksilla varsinkin heelereissä, mutta ei se ota jos ei annakaan ajattalin ja paneuduin asiaan juurta jaksain. Jos ei kävisi näyttelyissä, niin tällaista liikeradan muutosta tuskin huomaisi koirassaan, joka mennä viuhtoo muutoin normaalisti. Liikeradan puute selittyisi vain "koiran huonolla lantion asennolla" tai muulla vastaavalla..

Olemme kokeilleet erilaisia liikutuksia ravissa ja pahimmat oireet näkyivät, kun koira pyrki katsekontaktiin kaarevalla uralla. Vähiten oireita ilmeni, kun koiralla oli "tahtotila" eteenpäin ja runko on kokonaan suorana.

Tanja Pitkänen : MoveWell
Varasin ajan fysioterapeutille ja vesiterapiaan. Itse ajattelin vesiterapian olevan sopiva rauhoituskeino näin aktiiviselle kaverille. Ja hyvin Körmy-poika altaassa räpisteli 780 metrin pätkän sisältäen välillä ylämäkeäkin. Tasaisella matolla korostui lanneosan jäykkyys, mutta ylämäessä Körmy selkeästi alkoi käyttämään jo peräpäätään tehokkaammin.

Uups...


Alku ihmettelyä altaassa

Selkeää jäykkyyttä lanneosassa...

Körmy ei koskaan ole osannut rentoutua sylissä tai vieressä, joten hieman olin skeptinen fysioterapian osuuteen. Ja kyllä poika hieman hangoittelikin vastaan, mutta pikkuhiljaa alkoi löytyä jo rentouttakin.
Selkeää jäykkyyttä ja jumeja löytyi hieman selästä, mutta varsinkin SI-nivelestä - joka pitkälti selittäisi liikeradan puutteellisuuksia, sillä se vaikuttaa suoranaisesti lonkan ja takaraajan toimintaan.

Jännittää vielä kovin näin alussa

Jumeja jumeja...

Paljon jumiutumia avautui jo ensimmäisellä kerralla, joten jatkamme tästä taas kolmen viikon päästä.
Pitäisi vielä löytää hyvä koirahieroja, josko hieronnalla saisi tehostettua tuota parantumista... Jos tiedät hyvän koirahierojan täältä Satakunnan (tai Pirkanmaakin käy) suunnalta, niin pistäppä vinkkiä tulemaan ;)

Syytä tähän jäykkyyteen ei suoranaisesti ole vielä löytynyt, mutta itse väittäisin ainakin osittain syyksi sitä, että keväiset pentutohinat sekä kesän helteet on rajoittanut meillä paljon pitkiä metsälenkkejä sekä hiekkamontun kiipeilyjä. Olen saanut ymmärtää, että meidän heeler-lauma on paljon aktiivisempi, mitä olen muilla kuullut olevan. Ja tätä patoutunutta energiaa puretaan sitten vaikka kotona, eikä laminaattilattia ole paras mahdollinen pohja keskinäiselle kisaamiselle ja lauman energian purkamiselle. Ja varmasti osuutensa asiaan antaa myös pitkät näyttelymatkat, jolloin tulee paikallaan makaamista jne. Nyt sitten emännän pitää alkaa opettelemaan edes hieman hierontaa ja venyttelyä koirille tulevaisuudessa ;)

Nyt sitten muutama päivä pitäisi olla "hissuksiin", sitä ei tosin kukaan kertonut miten se tällaisen elohiiren kanssa onnistuu - joka sohvan selkänojalta ponkaisee vauhtia ja juoksee eteisen kautta toimistoon ja samaa reittiä takaisin sohvan selkänojalle... ja ihan vaan omaksi ilokseen!

Vaikka "fyssari" ei nyt löytänytkään lantion asennosta saatikka lonkista huomauttamista ja uskoi liikeradan parantuvan hyvinkin kuntooutuksella, niin päätin vielä kaupan päälle viedä pojan lonkkakuviin - tuleepahan nekin tehtyä sitten sitten virallisesti :)

Saas nähdä miten tuo tuosta rentoutuu...koira ja selkä sekä siinä sivussa emäntä ;)

maanantai 1. syyskuuta 2014

Koirat hoitoreissulla

28-30.08.2014 FinnMETKO 2014
Koko viikko siinä meni. Ensin kolmepäivää pakkailtiin ja kasailtiin messuja, siihen päälle kolmepäivää messuja ja kaupan päälle pari päivää purkua.

26.08.2014 tiistaina pakkailin koko heeler-laumani autoon ja suunnistelin Hämeenlinnaan Katimon kenneliin. Katriina oli lupautunut koirat ottaa hoitoonsa siksi aikaa, kun itse olin työmatkalla ja messuilla. Kiitos Katriinalle ja Timpalle hoitopaikan järjestämisestä - hyvä oli olla reissussa, kun tiesi koirien olevan hyvissä käsissä :)
Oli erikoisen oloista lähteä reissuun ilman koiria, ihan kuin jotain puuttui kokoajan. 

FinnMETKO 2014

Padasjoki Kullas Marina



Viikonloppuna sainkin lauman takaisin - hyvästi siisti kämppä ja rauhallinen koti-ilta, sillä "tuhotiimi" on täällä taas <3

"Tuhotiimi" takkatulen lämmössä