maanantai 16. joulukuuta 2013

Messari 2013

Koira 2013 - Suomen suurin koiratapahtuma

Torstai-iltana suunnistelimme Miran ja koirien kera Helsinkiin ja asetuimme vanhaan tuttuun hotelli Crowne Plazaan. Joulukuinen myrsky koetteli kattopeltejä ja varsinkin kotona Satakunnassa oli myrsky rieponut perjantaina kotipihalta patsaita ja joulukoristeita.

Runebergin Kukka
Iltakävelyllä tuli poikettua jälleen kerran ihastelemaan Runebergin Kukan ikkunoita, jotka omistajansa Jouni Seppänen (Arundina kennel) aina somistaa kauniiseen joulu-asuun <3

Baileys
Maittava illallinen hotellin Macu ravintolassa ja jo tavaksi tullut baileys lasillinen rentoutti mukavasti. Nukkumaan olikin siirryttävä hyvissä ajoin, sillä 3 pitkää päivää näyttelyissä tulisivat ottamaan veronsa.
ShowLink: Annual 2013
Perjantai 13.12.2013
Olin ilmoittanut kaikki kolme heeleriäni kehiin, mutta Ipana (Marmalade`s Key Of Dreams) oli pudottottanut joka-ikisen karvansa, niin sitä en vienyt kehiin koko viikonloppuna. Vastaavasti perjantainen tuomarimme oli jo Hipun (Marmalade`s Indian Dream) arvostellut paria viikkoa aikaisemmin Tanskassa ja antanut tuolloin EHn, niin en jätin tytön esittämättä ja päätin nautiskella ja seurata kehää tällä kertaa ilman stressiä. Vasta iltapäivällä oli heeler-pentujen vuoro eri tuomarilla ja eri kehässä - jolloin Körmy (Marmalade`s Lord Of Dreams) sijoittui VSP pennuksi :)
Perjantai olikin hieno päivä, sillä toitsu herramme TaoTao (Nagly Frukt Iz Rossii Matushki)voitti junnuluokan ja sijoittui paras uros 3 :) Saaden siis HeJW-13 tittelin (Helsingin JuniorVoittaja 2013). Hieno ensiesiintyminen junnu-luokassa pieneltä mieheltä! Minka (Laskovaya Rus`Bolshaya Lubov) oli ilmoitettu näyttelyyn, mutta Minka esiintyi diivan lailla, josta syystä tuomari pahoitteli ja joutui antamaan erinomaisen arvostelun päätteeksi EHn käyttäytymisen johdosta... Minka valmistelee kiimaansa ja ikävä kyllä, käyttäytyminen on sen mukaista...


Hotelli elämän etuja

Lauantai 14.12.2013 
Lauantaina en ollut ilmoittanut yhtään heeleriä näyttelyyn ja päivä kuluikin vain nauttien näyttelystä!
Heti aamusta ensimmäiseksi Miliisin tiimin tipsujen omistajat yllättivät iloisesti kukkakimpulla :) 
Lauantaina sain vastaanottaa Kennelliiton arvoikkaimman tunnustuksen kasvattajille eli Vuolasvirta-palkinnon Miliisin Tiibetinspanieleille (Vuolasvirta nro: 904). Kiitos kaikille kasvattien sekä sijoituskoirien omistajille - ilman Teitä tämä ei olisi mahdollista!
Miliisin jengi yllätti <3

Miliisin Rian-Rich ja handler Mira Wagner
Tiibetinspanieleita olin ilmoittanut lauantaille jokusen ja myös Duran (Miliisin Rian-Rich) oli saapunut pitkästä aikaa näyttelyyn osallistuen isänsä Jonen (Ziestan Indigo) kera veteraaniluokkaan sijoittuen siinä erinomaisella arvostelulla 4-sijalle :) Hienosti esitetty Mira ja onnea omistajille Sarla & Martina, unohtamatta myös Sirpaa ! Myös Adi (Miliisin Trans-Am) oli saapunut viettämään syntymäpäiviään Helsinkiin <3

Vuolasvirta palkintojen jako minä & Adi
Adi esiintyikin ryhdikkäästi ja herrasmiesmäisesti isolla Areenalla kanssani Vuolasvirta-palkintojen jako tilaisuudessa. Oli ilo ja kunnia saada tämä herra kanssani astelemaan parrasvaloihin - Kiitos Katriina <3

Adi edustaa :)

Sunnuntai 15.12.2013
Kuluikin heeler-kehän laidalla. Ja karvattomuudesta huolimatta esitin Hipun (Marmalade`s Indian Dream) kehässä, joka sijoittuikin valioluokan 2 ollen lopulta paras narttu 3. Mikä iloinen yllätys!! Körmyn emä Marmalade`s Drama Queen voitti valioluokan ollen lopulta VSP ja saaden Voittaja-tittelin. VSP oli MyHeels Tuxedo. Onnittelut kaikille osallisille!

Lancashire Heeler ROP & VSP
Vastaavasti Körmy (Marmalade`s Lord Of Dreams) edusti erinomaisesti itseään, vaikkei tällä kertaa Johan Juslinilta tullutkaan KP:tä ;)
Körmy-The-Mangusti


Sunnuntaina Adi (Miliisin Trans-Am) voitti veteraaniluokan ollen paras uros 4 sekä VSP-veteraani. Hienosti Aksu-poika aloitti veteraanikehissä :)
Miliisin Trans-Am & omistaja Katriina

Toitsuissa TaoTao loisti ROP-koirana sunnuntaina, kun Minka (Laskovaya Rus`Bolshaya Lubov) vastaavasti jatkoi diivailujaan.
TaoTao (Nagly Frukt Iz Rossii Matushki) keräsi viikonloppuna kaiken kaikkiaan 3 titteliä, eli Helsingin JuniorVoittaja - JuniorVoittaja sekä Voittaja :)
TaoTao ja ensimmäinen suomen serti
Ja toki piti nuorta herraa kuvailla ;)
TaoTao

Kuin myös vähän vanhempaakin :D
Miliisin Trans-Am

Miliisin Trans-Am


***************
Nöyrin kiitos kaikille, jotka tekivät tästä viikonlopusta unohtumattoman!
Vuolasvirta-palkinto nro. 904 : Miliisin Tiibetinspanielit


1 kommentti: