maanantai 20. helmikuuta 2017

Kevät on kiireistä aikaa

21.01-03.02.2017
Tammi-helmikuun vaihteessa olin toista viikkoa Hollannissa töissä ja saavuin kotiin viikoksi nro. 6
Perjantai-iltana olin myöhään kotona ja lauantai-aamuna viimein pääsin kuntosalille pitkästä aikaa.
Kuinka ollakaan, lauantai-iltana kuume nousi muutamassa tunnissa ja kaatoi sunnuntaina totaalisesti sänkyyn voimakkaan nuhan kera. Kokonainen viikko meni toipuessa ja kasaantuneita toimistohommia tehden, sillä uusi Hollannin keikalle lähtö odotti jo seuraavan lauantai-iltana - puhumattakaan perjantain kurssipäivästä Helsingissä.

Kävin ystävän suosituksesta ostamassa Lunera sinkkitabletteja ja täytyy sanoa tehoa löytyy!
Jo ensimmäisen pävän jälkeen lima lähti liikkeelle poskionteloista ja keuhkoista sellaisella voimalla, ettei mikään paperiumäärä tuntunut riittävän! Suosittelen lämpimästi, siitäkin huolimatta että ensimmäisiä tabletteja imeskeli yökkimällä. Taisin olla todella kipeä, sillä jo seuraavana päivänä olisin voinut väittää niiden maistuvan jopa hyvälle :P Mutta paraneminen lähti vauhdilla ja lauantaina pakatessani tunsin enää vain lievää tukkoisuutta nenässä.

Pahinta imeskelytabletteja mitä koskaan on tehty! Mutta todella tehokas!!

11-19.02.2017
Hollannissa oli jo selkeästi kevättä ilmassa ja päivälämpötilat kohosivat jo päälle +10 asteen.
Työkohde sijaitsee Natura 2000-alueen vieressä ja se  näkyy kyllä linnuissa. Joutsenia ja valkoposkihanhia saan seurailla päivittäin, kuin myös haukkoja - puhumattakaan siitä tientoisella puolella laiduntavasta aasinvarsast, joka aamuisin ulostullessaan huutaa huomenet <3  :)
Kamera on ollut joka kerta matkassa, mutta pitkät työpäivät verottavat kuvausta. Ehkä tässä keväämällä, kun päivänvaloa riittää myöhempään saan bongailtua myös lintuja ;)
Hollannissa lämpötilat nousivat jo +12C 

#shipbuilders

#pakkopainaapitkääpäivää
Välillä harmittelee sitä, ettei työkeikalla ehdi/jaksa käydä juoksemassa tai kuntosalilla - Mutta, kun työpäivä on fyysisesti rankka 12-14h ja sen päälle paperityöt vielä hotellilla ennen nukkumaan menoa niin alkaa jo jopa aivot sanomaan sopimustaan irti. Kauaa ei tarvitse Nuggu-Mattia odotella, kun se jo vie untenmaille ;)
Päivässä kuluu paljon kaloreita ja kertyy kilometrejä

*Tämä kevät kuluu Hollannissa - siinä sivussa pari näyttelykeikkaa mm. maaliskuussa Cruft`s, Narva, huhtikuussa Outokumpu, toukokuussa Harjavalta

**Työaikana en vastaile kännykkään, mutta tekstarilla/whatsupilla tavoittaa ja e-mailit tarkistelen säännöllisesti.

***Miliisin.com-sivusto on uusiutumassa ja siirtynee jossain vaiheessa uudelle palvelimelle,  toivotaan että siirto tapahtuu ilman isompia kommeluksia ja katkoja!

perjantai 17. helmikuuta 2017

torstai 9. helmikuuta 2017

Miliisin Harald Hirmuinen

08.02.2017 
Poikkesin pikipäin Seinäjoella työkeikalla ja ehdin parin kuvan verran moikata ohimennen "Hirmua".
Poika on jo kasvanut komiaksi nuorukaiseksi... Vauhtia piisasi, ettei juurkaan ehtinyt kameran eteen pysähtymään - mutta muutaman kuvsan sentään sain ;) Kiitos omistajalle Mirvalle, että sain poikaa moikata!

Miliisin Harald Hirmuinen


maanantai 6. helmikuuta 2017

CASE: Miliisin Mae

Hilla pentuna
Venäjäntoy (pk)
Miliisin Mae
Synt. 12.01.2015

Tammi-helmikuun vaihteessa surullinen tieto kulkeutui Hollantiin, jossa olin työmatkalla.
Kasvatillani Hillalla oli diagnisoitu syringomyelia.
Tieto oli shokeeraava, sillä en ollut ollut tietoinen Hillan aikaisemmista oireiluista tms. En myöskään ollut ennen kuullut rodussamme tällaista sairautta esiintyvän. Hillan omistaja oli kuitenkin saanut tietoonsa, että suomessa oli jo aiemmin tällainen sairastapaus ollut ja lähettikin linkin jalostustietokannasta lyhytkarvainen toitsun sukutaulun.

Työmatkalla ollessa kädet olivat raivostuttavan sidotut päivisin 12-14 tuntisen työpäivän ajan ja tiedon kulku kännykän kautta todella hidasta - eikä ulkomaan datapaketin täyttyminen helpottanut asiaa lainkaan. Oman vaikeuslisänsä informaation kulkuun toi Hillan omistajan lähtö ulkomaan lomalle. Myöhään iltaisin pommitin erirotujen kasvattajakollegoita, tuttavia ja ystäviä puheluilla.
Tiedon etsintä sairaudesta jatkui, kun viimein pääsin suomeen ja tietokoneen ääreen. Kiitos kaikille vastanneille ja keskusteluun osallistuneille!

Hillan suku liittyy useimpiin viimeisinpiin kasvatteihin ja tulenkin lähiaikoina ottamaan yhteyttä kasvattienomistajiin asianpuitteissa. Myös ns.riskikoirat tullaan kasvateissani magneettikuvaamaan.
Samoja sukuja löytyy suomalaisten toitsujen taustoilta, joten kartoittaakseni riskisukuja kuulisin mielelläni yksittäistapauksista/epäilyistä tämän sairauden osalta.

Mikäli haluat lisätietoja tästä tapauksesta tai Sinulla on tietoa toitsuissa esiintyvistä sairastuneista yksilöistä - niin ota toki yhteyttä!

Koko kevään olen rajoitetusti puhelimitse tavoitettavissa, mutta mailista tavoittaa: miliisinkennel(at)gmail.com

Tietoa muualla:
Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieli yhdistys ry: Syringomyelia


lauantai 28. tammikuuta 2017

Kevät kiireitä

Tervetuloa Uusi Vuosi 2017
Vuoden vaihde alkoi työkiireillä, enkä juurikaan ole ehtinyt päivittelemään täällä.
Kevät kuluu pitkälti kuntoa kohotellen kesän Iranin vaellusta ja 24h Alpinia varten. Töitäkin on tehtävä, että voi harrastaa, joten Hollannista tavoittaa useampaan otteeseen kevään aikana...

Koirarintamalla muutama isompi ulkomaankeikka tiedossa, mutta muuten eletään meidän lauman kanssa hiljaiseloa ;)

...jalkatreeniä... 100kg jalkaprässin tavoite lähestyy


#af_tiimi on ahkeraan käynyt 2xvk aamutreeneissä

Töitäkin välillä...johtohommissa Kokkolassa
Nikolina sai kutsumanimekseen Koopa :D
Miliisin Nikolina Mc' Phee pyöri kotona vielä tammikuussa, mutta lähti sitten puolenkuun maissa "katkaisemaan napanuoraa" Einin luokse Kotkaan. Tälle tielleen neiti sitten jäi ja olenkin vakuuttunut, että Einin osaavissa käsissä tästä tytöstä saattaakin tulla rallytoko-koira ;)



perjantai 23. joulukuuta 2016

Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta 2017

Loppuvuotta kohden työkiireet pahenivat niin, etten ehtinyt päivittämään edes blogia... Täyttelen puuttuvat kuukaudet vielä jossain vaiheessa ;)

Toivotan kaikille Hyvää Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta 2017!

"The Dream Team" 23.12.2016

Lancashire Heeler poika Kodiak

Miliisin kennel I  www.miliisin.com
>> Avalaible For Sale <<


Tämä pikku-ukko oli varattu jo siinä vaiheessa, kun varaus astutuksesta tuli. Pikku-Ukon isä on ihanainen "Hessu-Hopo" eli Miliisin Maddox Mc' Tudor

"Nestori Miikkulainen"
Coppercoat's Kodiak Heel
own. Miliisin kennel

13.12.2016

Tervetuloa Miliisin tiimiin Nestori
Tämä poika saapui 12.12.2016 ja on jo valloittanut kokolauman sydämen   Körmy nähtävästi kaipaa vielä pikkuveljeään Lurjusta (joka asustaa Tallinnassa Hanna-Marian hoivissa), sillä otti heti tämän "Lurjuksen kaksoisolennon" siipiensä suojaan...

Nestori on todella reipas nuorimies, jolta ei hännänpatukka laske lainkaan koipien väliin. Tämä poika ei provosoi eikä provosoidu, se nimittäin hällä välittää muista koirista touhutessaan. Saalisviettiä siltä ei puutu, kova on käyttämään hampaitaan ja ihminen on sille korvaamaton.... Tämän pojan kanssa tuskin kontaktia tarvitsee harjoitella vaan enemmänkinn ohjaajasta irtoamista
Kaikesta huolimatta, pojalla tuntuu olevan rautaisat hermot joten mielenkiinnolla odotan mitä tästä kasvaa :)

Tälle pojalle alan pikkuhiljaa etsimään "kimppakotia", se löytyy aikanaan (joko kuukauden tai vuoden,parin päästä) - kiirettä ei ole.
Jos tunnet vetoa pientä nallenpoikaa kohtaan ja kotona olisi vielä nurkkia, joihin tämä voi hampaitaan kokeilla - niin ota toki yhteyttä!

23.12.2016

23.12.2016

torstai 20. lokakuuta 2016

20.10.2016 Aurinkoinen Syyspäivä

Aurinkoinen syyspäivä viimein... Päätin siis mennä töihin illaksi, sillä näitä aurinkoisia päiviä ei ole juurkaan hukattavaksi tähän aikaan vuodesta, ennenkuin kaamosmasennus iskee!!

Aamusti heti koirat autoon ja Harjavaltaan... nappasin lähtiessä kameran mukaan.
>> KUVAGALLERIA

Kuvia tulossa tähän>> KUVAGALLERIAAN
Iltapäivän töiden jälkeen vielä otin Vääpeli Körmyn kanssa suunnaksi Porin Metsän, jossa takametsiä pitkin käytiin kävely-hölkkä lenkillä ja ensin kirjattiin nimi Katinkurun päässä ja sitten vielä Körmyn nimi lemmikkien kuntoiluvihkoon ;)

Porin Metsä

Pitkin poikin Porin Metsää

Miliisin Naira Mc' Tudor

Miliisin Naira Mc' Tudor  Niinhän siinä kävi, että pitkällisen harkinnan jälkeen myös tämä tyttö lähtee sijoitukseen. Alunperin olin miettinyt luopuvani tytöstä, sillä siskonsa Miliisin Nadia Mc' Tudor oli lähtenyt jo sijoitukseen Jonnalle. Tässä sitä sitten katsellessa tulin toisiin ajatuksiin ja tämä tyttö siis lähteekin sijoitukseen ;)

Tyttö omaa ihanan miellyttämishalun ja laumavietin, olematta kuitenkaan nössö... Harmikseni tästä marakatista ei kuvaa saa... Mutta, tämä tyttö varmasti soveltuisi hyvin agilityyn tai isosiskojensa ja -veljiensä tavoin TOKOon.. eli selvästi Mc' Tudor - sukua ;)

20.10.2016